tähän vereni lasketaan, pisara kerrallaan kuopataan. kauneinkin kukka vielä kuihtuu, suurinkin runko halkeaa

moikkamooi !

 

tänään en menny kouluu, koska univelat ja nukuin yhteentoista :// ei ollu sitte järkee enää lähtee kouluu. oon tänää siivoillu ja kävin suihkussa. eilen olin Auroran kanssa jonku aikaa, jaja mitäs muuta. tajusin et jotku mun parhaat frenditki on nistejä. asd, mun on hankala kirjottaa jote luvassa sekava postaus :// jaa nyt on vissii syyskuun toka pv ? vittu en minä tiedä ko kaikki on taas nii sekasi iha sama saatana ei mua kuitenkaa kiinnosta :D aattelin tässä joku pv tehä videopostauksen jote oisko kellään ehotuksia mitä tekis? tää kirjottaminen nimittäi alkaa kyllästyttää enkä tiiä ees mitä kirjotan koska mun päiviin ei mahu nykyään mitään muuta ko paskaa. pääsis sinne kiiminkii nyt heti äkkiä ni olisin onnelline. kun tylsyys iskee meikäpoikasänkypotilas päättää ottaa itestänsä kuvia .....

 

revin itseni irti ja pakenin, juoksin syvälle metsään, ja syvään jouduinkin. olin pakoni toivon täytteinen, luulin pärjääväni yksin vaan tiennyt en: sinut tarvitsen ! kuu saa valtansa auringolta, ja vaikka näyttääkin hohtavalta, ei valoaan se yksin jaa. saa vallan auringolta, auringolta jolta kuu vain lainaa valoaan.



et huomaa minua, et kaipaa minua, kaipa näin on hyvä? en vain tohdi uskoa, kuule minua, kuuntele kipua, mennyt aika, pitää minut elossa. ja joka luojan päivä, kannan tätä surua, annan sille vallan, ruokin sydänverellä, puren hampaat yhteen, ja itken silmät päästäni, en jäänyt aivan yksin: on suru lohtunani ..



kasvot painettu maata vasten, painettu multaan vartavasten, aijon itsestäni ottaa: punnita vaihdot ja ehdot ja elon. olen päättänyt viimeinkin kuolla, samapa teenkö sen täällä vai tuolla, tässä on sentään tuoretta multaa ja madoille multa on kalliimpaa kultaa. pitkään olen ollut jo vainaa, miksipä nähdä siis liiemmin vaivaa? arkkua tehdä, kuoppaa kaivaa, hospoti aamenet, helvetit taivaat ! olen vakaasti päättänyt kuolla, tehdä sen tässä, tässä en tuolla, tuokaa päälleni ruumiinkivi, yhdellä jälleen harvenee rivi. joskus se antaa, joskus se ottaa, elämä osaa ottaa. ihmisen osana on osaa ottaa, ihminen osaa ottaa. minä olen KUOLLUT KUOLLEEMPI KUOLLEIN !



pyysit viereltäsi pois, käänsin selkäni ja pyyntöön vastasin, maan rakoon katosin. hiekkaa sulloin taskuihin muistoksi ja rohkeuteni kokosin: katseen eteen suuntasin. et ehkä täyttänytkään joka toivetta en silti suuttunut en sinuun pettynyt. ja vaikket pitänytkään joka lupausta silti turvauduin, sinuun kiinni tarrauduin. en aijo huolehtia en anna murheen murtaa. on jossain kesä, jossain ei näy pilvenreunustakaan. aina jossain laulu raikaa, jossain ilakoidaan. 

 

 

 

Rankkaa tekstiä, sitäkin rankempia ajatuksia.

 

 

~Mä elän vieläkin, VITUN RUNKUT!~